top of page
Search
  • Writer's picturekesakeru

9.9.2019 Huolestuttava trendi: "Rauhoittavat lääkkeet ja alkoholi voivat johtaa kuolemaan!"

Updated: Apr 1, 2022


Viime aikoina Pirkanmaan alueella ja erityisesti Tampereella on nostanut päätään yhä kasvava trendi: nuoriso kokeilee rauhoittavien lääkkeiden käyttöä yhdessä alkoholin kanssa. "Tämä on huolestuttavaa. Nuoret eivät tiedä, että sekakäytöstä voi seurata terveydelle pysyviä vaikutuksia, ja pahimmassa tapauksessa käyttö voi johtaa vakaviin seurauksiin, jopa kuolemaan." Asiantunteva lääkäri Anu Saukko kommentoi.


Trendi on yleistynyt ja kasvattanut suosiotaan nuorison järjestämissä juhlissa. Yhä useammalla nuorella on nykyaikana diagnosoitu masennus, mikä on toisaalta myös hyvä merkki. "Nykyään ihmiset hankkiutuvat herkemmin hoitoon. Masennusta ei tulisi hävetä, ja lääkkeistä on useimmille oikeaa hyötyä." Lääkäri Saukko toteaa. Tämä tosin johtaa siihen, että lääkkeitä saatetaan herkästi käyttää väärin. Myös lääkkeiden eteenpäin myynti on nouseva trendi nuorison keskuudessa."


"Näillä voi lyödä aika helposti rahoiksi. Tärkeää olisi, ettei lääkitystä keskeytetä ilman, että lääkäri tekee arvion ja ohjeistaa oikean tavan lääkkeen lopettamiseen. Lääkitystä ei missään tilanteessa saa lopettaa kesken kaikein omin päin. Rauhoittavia ei saa apteekista ilman reseptiä ja resepti on aina henkilökohtainen, eikä lääkäri määrää niitä perusteetta." Poliisipäällikkö Veli-Pekka Hirvonen kommentoi medialle.


"Meillä ei valitettavasti ole keinoja seurata, ottaako potilas itse lääkkeensä vai kauppaako hän ne eteenpäin. Kela korvaa osan reseptilääkkeiden summasta ja sitten, kun myy tablettia tai paria kerralla riittävän korkeaan hintaan, syntyykin koko pakkaukselle yllättävän korkeat katteet. Se on bisnestä oman terveyden kustannuksella." Hirvonen kommentoi asiaa.


Lue myös: 2.9.2019 Abortit on edelleen tabu. "Osa katuu myöhemmin raskauden keskeytystä."

79 views0 comments
bottom of page